perjantai 23. syyskuuta 2016

PIENET KINKKU-FETAPIIRAAT

Nyt voi ainakin täällä sanoa kesän olevan ohi, kun illat pimenee ja puissa on jo ruskaa. Kesäisille herkuille tuoreiden marjojen kera joutuu pian jättämään jäähyväiset, sillä talvisin kaupasta saatavat marjat ei vaan maistu läheskään yhtä hyvältä, saatika ole hinnaltaan edullisia, jaiks!

Onneksi syksyä ei tarvitse harmitella, kun sytyttää kotona kynttilät palamaan, keittää kupin teetä ja istuu sohvalle mutustamaan näitä ihania minipiirakoita. Tein nämä vaarini syntymäpäiville tarjottaviksi ja ohjetta kyseltiin heti kovasti, eikä leipomisinnostusta ainakaan alenna se, että hyvän maun lisäksi piirakat loihtii todella nopeasti ja helposti.

Piiraat tein siis minimuffinivuoassa, jossa on 24 koloa ja niistä tuli sopivan kokoisia suupaloja.
 photo DSC_7589_zpswxwpeljk.jpg  photo DSC_7590_zpsouoduvus.jpgPOHJAT
3 dl Vehnäjauhoja
1 dl Oivariini juoksevaa
1 dl Valio kolme sipulia-ruokakermaa

1. Laita uuni lämpenemään 225-asteeseen. Nypi vehnäjauhot ja oivariini muruksi ja lisää sitten kerma. Sekoita, muotoile taikina tangoksi ja jaa se 24 saman kokoiseen osaan. 

2. Painele palaset minimuffinivuoan pohjalle ja reunoille ja siirry valmistamaan täytettä.

TÄYTE
150 g Fetaa
100 g Korpelan kevyttä kinkkusuikaletta
2 Kananmunaa
2 dl Valio kolme sipulia-ruokakermaa
½ tl Suolaa
½-1 tl Mustapippurirouhetta
1 tl Paprikajauhetta
150 g Pizzaraastetta
30 g Parmesania raastettuna

3. Sekoita munien rakenne rikki ja lisää kerma, mausteet ja juustoraasteet.

4. Jaa jokaiseen piirakkaan pohjalle hieman kinkkua ja fetaa, kuitenkin jättäen tilaa juusto-kermaseokselle.

5. Lusikoi piiraiden päälle juusto-kermaseosta niin paljon kun mahtuu pursuamatta yli ja paista uunin keskitasossa noin 15 minuuttia, kunnes niiden pinnat ovat hieman ruskettuneita.
 photo DSC_7592_zps6r8yyfh6.jpg

4 kommenttia:

  1. Voisitko tehd jotai helppoja reseptejä Tämän vuoden Halloweeniksi?? Olisi kiva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän jotain saada aikaiseksi 😊

      Poista
  2. oiiii nääki näyttää niin hyviltä! <3

    VastaaPoista