keskiviikko 11. toukokuuta 2016

MINTTUSUKLAAJUUSTOKAKKU

Lähdin Bloggers Inspiration Dayssa mukaan tekemään yhteistyötä SAGA:n kanssa ja nyt haluankin kertoa ennen kakkukuvia hieman siitä, miten käytän leivinpaperia apuna leivonnassa.

Jo silloin kun tein ensimmäisen juustokakkuni ikinä, laitoin leivinpaperin vuoan pohjalle ja niin teen edelleen. Leivinpaperi ylipäätään kakkuvuokaa käyttäessä on äärettömän kätevä ja helpottaa seuraavia vaiheita kummasti. Tätä kakkua tehdessä siitä oli apua myös suojauksessa kermaroiskeilta ja suklaakoristeiden tekemisessä. Huh, mikä sotku tästä olisikaan syntynyt ilman! Tykkään myös älyttömästi käyttää leivinpaperia ruokakuvauksessa, jotenkin se vaan sopii siihenkin tarkoitukseen loistavasti.

Nyt päästään kuitenkin tähän juhlapöydän sankariin, nimittäin ihanan raikkaaseen minttusuklaajuustokakkuun asianmukaisilla koristeluilla. Tästä kakusta olikin pyörinyt päässä jo kuva jonkin aikaa, eikä lopputulos pettänyt. Kakku on tehty 18cm vuokaan.
 photo DSC_7207_zpst9dwo7fb.jpg  photo DSC_7214_zps5dhuj4qg.jpg  photo DSC_7216_zpsf9ktgyh4.jpg
POHJA
175 g Domino minttu-täytekeksejä
50 g Voita sulatettuna

1. Murskaa keksit pieneksi muruksi ja sekoita yhteen voisulan kanssa

2. Painele tasaisesti leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

TÄYTE
200 g Minttusuklaarahkaa
200 g Maustamatonta tuorejuustoa
2 dl Vispikermaa
4 Liivatetta
½ dl Kiehuvaa vettä
1-2 rkl Piparminttuaromia
½ dl Sokeria
Sinistä elintarvikeväriä
Vihreää elintarvikeväriä

3. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ja vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi

4. Sekoita toisessa kulhossa yhteen tuorejuusto, rahka, sokeri ja piparminttuaromi. Tässä kohtaa voi lisäillä myös elintarvikevärejä pari tippaa kerrallaan, kunnes väri on mieluinen.

5. Purista liivatteista ylimääräinen vesi ja sulata kuumaan veteen. Kaada liivateseos tuorejuusto-rahkaseokseen ja sekoita hyvin. 

6. Sekoita viimeisenä kermavaahto mukaan ja levitä täyte pohjan päälle. Anna hyytyä vähintään 3 tuntia jääkaapissa ennen vuoan irrottamista.

KORISTEEKSI
Mansikoita
Sitruunamelissaa/Minttua
Kermavaahtoa
Tummaa suklaata

12 kommenttia:

  1. Oi nam kuinka hyvän näköinen kakku :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kaunis kakku! Minttusuklaa on niin hyvää juustokakussa! ;D

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis ja varmasti maukas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon 😊 Ei kun kokeilemaan! 😉

      Poista
  4. Tajuttoman hyvännäköisiä kakkuja! Itse kokeilen Oreo-kakkua reseptilläsi ja hyvin onnistui :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva että onnistui ja tykkäsit :)

      Poista
  5. Nää sun kuvatkin on jo niin ihania ja herkullisia.. Pakko jäädä seurailemaan ;) http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Paljon kiitoksia ja tervetuloa seuraamaan 😘

    VastaaPoista
  7. Hei! Onko pakko käytttää tähän liivatetta että onnistuuko ilman liivatetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liivatteen voi korvata esim agar agarilla tai vegegelillä :)

      Poista