lauantai 13. joulukuuta 2014

VADELMA-MARGARITAKUPPIKAKUT

Tulin jonkin aikaa sitten kutsutuksi 100-vuotta täyttävän Pyrexin kampanjaan, jossa tehtävänä oli uudistaa perinteistä reseptiä ja jo houkuttelevan tehtävänannon vuoksi olin ehdottomasti mukana. Minulle lähetettiin pieni tuotepaketti, jossa olikin aika käteviä tuotteita. Erityisesti kuuden muffinssin vuokaa tulee varmasti käytettyä tiuhaan tahtiin, sillä teen aika usein pieneniä satseja kuppikakkuja ja tämä mahtuu myös paremmin kaappiin.

Pähkäilin uudistettavaksi jos jonkinlaista, mutta vihdoin päädyin siihen lopputulokseen, että kuppikakut saavat tujauksen margaritan makua vadelman kanssa. Nyt tehtiin alkoholiton versio, mutta näitä maistellessa tuli silti selkeästi mieleen margarita.
 photo DSC_5579_zps40e4ac27.jpg  photo DSC_5565_zps290aa654.jpg  photo DSC_5567_zps041a1085.jpg idkuppari  photo DSC_5568_zps1ed289ad.jpg

KUPPIKAKUT (noin 12 kpl)
75 g Voita huoneenlämpöisenä
1 dl Sokeria
½ dl Ruokokidesokeria
2 Munaa
240 g Vehnäjauhoja
1 tl Leivinjauhetta
½ tl Ruokasoodaa
½ tl Suolaa
1 ½ dl Vadelmia
1 Limen kuori
3/4-1 dl Maitoa tai piimää

1. Yhdistä kulhossa jauhot, leivinjauhe, ruokasooda ja suola.

2. Vatkaa sähkövatkaimella toisessa kulhossa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi, tasaiseksi seokseksi ja lisää sitten munat yksi kerrallaan hyvin vatkaten.

3. Lisää maito ja jauhoseos vuorotellen vähän kerrallaan ja sekoita viimeisenä mukaan vadelmat.

4. Jaa vuokiin niin, että ne ovat noin 3/4 täynnä ja paista 175-asteessa noin 22 minuuttia. Anna jäähtyä täysin ennen kuorruttamista.

KUORRUTE
1½ dl Vispikermaa
100 g Maustamatonta Philadelphiaa
½ dl Tomusokeria
1 Limen kuori
n. ½ dl Vadelmia (hyvin valutettuina jos käytät pakastettuja)

5. Vatkaa kerma kiinteäksi vaahdoksi ja lisää philadelphia, tomusokeri ja raastettu limen kuori. Lisää viimeisenä vadelmat.

6. Pursota kuppikakkujen päälle mieluisella tyllalla ja nauti!


Tämä teksti on toteutettu yhteistyössä Pyrexin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti