keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

TUULIHATUT MANSIKKATÄYTTEELLÄ

Kun miettii kevyttä, raikasta ja kesäistä napsittavaa niin lähestulkoon ensimmäisenä päähän tupsahtaa mielikuva makeista mansikoista. Tällä kertaa niitä tuli käytettyä tuulihattujen täytteessä ja nämä olivatkin oikein kivoja suupaloja elokuvaa katsellessa. 

Taikinasta tulee noin 40 tuulihattua ja käytin omissani kahta eri täytettä, mutta toisesta täytteestä sitten lisää myöhemmin! Kokeilin ensin myös vähän toisenlaista taikinaa, mutta koska se ei onnistunut ihan yhtä hyvin, niin päädyin takaisin tavallisempaan tuulihattutaikinaan täältä.

Ainiin, unohdinko jo mainita kuinka hyvin tuulihatut sopivat kesän juhliin tarjottavaksi? Saa tehtyä niin suolaista kun makeaa ja ulkonäkökin on aika söpö  kahvipöydässä!idtuulari  photo DSC_4462_zpsb06b9792.jpg  photo DSC_4459_zpsdd4a5293.jpg  photo DSC_4461_zps7774cde7.jpg
TUULIHATUT
3 dl Vettä
100 g Voita
2 dl Vehnäjauhoja
½ tl Leivinjauhetta
3 Kananmunaa

1. Kuumenna voi ja vesi teräskattilassa. Ota sitten kattila pois liedeltä ja lisää jauhot kerralla, kokoajan lastalla sekoittaen. Sekoittele kunnes taikinasta ei tartu enää kattilan reunoihin.

2. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten ja lisää viimeisenä leivinjauhe.

3. Pursota taikinasta sopivia kökköjä pellille (tuulihatuista tulee noin kaksinkertaisia) ja paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Älä auo uunin ovea ainakaan ensimmäisen 15 minuutin aikana, jotta tuulihatut eivät lässähdä.

4. Anna jäähtyä kokonaan ja leikkaa tuulihatut auki ennen täyttämistä. (Joko kokonaan kahtia tai niin, että jätät kannen yhdestä reunasta kiinni.

MANSIKKATÄYTE
1½-2 dl Vispikermaa
n. 1 dl Mansikkarahkaa
Muutama pieneksi pilkottu mansikka
1½ rkl Vaniljasokeria

5. Vatkaa kerma kiinteäksi vaahdoksi sokerin kanssa ja lisää rahka ja pilkotut mansikat mukaan.

6. Lusikoi pursotinpussiin ja pursota tuulihattujen sisään!

6 kommenttia:

  1. Oi,näyttää tosi hyvältä! Pitää ehdottomasti kokeilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! Koitan tehdä lähiaikoina jonkun suolaisenkin täytteen näihin :)

      Poista
  2. Mua peloteltiin koulussa kuinka vaiketa tuulihatut on tehdä, joten en ole koskaan itse kokeillut, mutta tänä kesänä otan kyllä itselleni tehtäväkseni väsäillä tuulihattuja joillain makoisalla tai suolaisella täytteellä, vaikka sitten vauvan ristiäisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, mun mielestä noi kuoret on taas äärettömän helppoja tehdä, kun aineksiakin on niin vähän ettei taikinassa voi oikein mennä pieleen :) Joihinkin taikinoihin ei tosin tule leivinjauhetta, eli se varmaan vielä vähän helpottaa hommaa kun sitä laittaa.

      Käsittääkseni siis kriittisin vaihe on paistaminen, tai jos uunia vähänkin aukoo niin voi mennä heti pieleen :)

      Poista
  3. Hei! Haluaisin vain kysyä, miten pysyt noin hoikkana ja timmissä kunnossa, vaikka leivot kermaisia ja voisia leivonnaisia ym. aika usein? Itselle kertyy helposti heti kiloja jos vähänkään maistelen ylimääräisiä herkkuja. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipomusten alkuperäiseen määrään verrattuna syön tosi pienen osan, eli en nyt mitenkään kamalasti herkuttele, mutta iso osa taitaa olla vaan nopean aineenvaihdunnan ansiota. En tosin leipomuksia lukuunottamatta en syö melkein koskaan esim. karkkia.

      Poista